perjantai 30. syyskuuta 2011

Tyrnävän Korvenkylä




FM Mauri Junttila


Korvenkylä sijaitsee Tyrnävän kunnassa Keskikylän ja Haurukylän välissä. Kylän toisesta päästä Tyrnävän kirkonkylälle on noin seitsemän kilometriä ja toisesta noin kolme. Kylä muodostuu muutamista taloista, sekametsien reunustamasta kolmisen kilometria pitkästä ja noin kilometrin leveästä peltoaukeasta. Kylää sanotaan myös Tyrnävän Korveksi. Yleiskartoissa se on Korvenkylä.


Maastokuvausta


Maasto kylässä on tavanomaista Pohjois-Pohjanmaan tasankoa. Yli-Temmestä vasten sijaitseva Järvikangas metsässä ja monihaarainen Kotakangas osittain kyläaavalla sijaitsevina ovat muutamia metrejä ylempänä muuta maastoa. Vanhoissa kartoissa Kotakangas on Kotakaarto niminen. Kaarto on joskus tarkoittanut hiekkakangasta.


Korvenkylän takana sijaitsevan Järvikankaan jatke Korkeakangas/Hannuskangas Kolmikannan suunnassa on edellisiä selvästi korkeampi. Siellä, on jopa kivikauden kalastaja/- metsästäjä voinut rantautua haapiollaan. Korkeuserot kylän peltomaiden kohdalla ovat vain muutamia metrejä, laskeutuen pohjoiseen päin. Maapohja on hienoa hiesua, multaa. Savikoita-, muha-, turve- ja kivikkomaitakin on.


Kylää ympäröivät sivuiltaan metsät. Pohjoiseen, Liminkaan ja Tyrnävän Nipsingin suuntaan peltoja on ohi varsinaisen Korvenkylän. Omana kylänään maastosta ja kartasta erottuvana Korvenkylä eroaa suomalaiskylistä, erityisesti nauhamaisista jokivarsikylistä. Niistä, kun kulkija tai karttaa katseleva ei usein huomaa, että missä kylä päättyy ja alkaa toinen kylä?
Joskus, ammoisina aikoina Korvenkylän sijoilla on kasvanut suurta metsää. Pelloilta on löytynyt vielä nykyisinkin ”kantenaan” suuria lahoavien havu - ja lehtipuiden runkoja, liekoja kantoineen. Ikivanhoista ajoista ei ole tietoa, että tuhoutuivatko kyseiset metsät Pohjois - Pohjanmaalle tyypillisen soistumisen myötä, vai olisiko metsäpalo jouduttanut tai aloittanut prosessin? Mutta, hyvin vanha asia kyseinen tapahtuma on ollut. Pystyyn kuolleiden, kaatuneitten suurten puiden peittyminen varvikkoisen kunttakerroksen alle muhaan, turpeeseen, multaan on vaatinut hyvin paljon aikaa, satoja, ehkä tuhansia vuosia?


Eräs kyläläistarinoista kertoo, että eräs metsäpalo oli riehunut Järvikankaalla ja Kotakankaalla, Kotakaarrolla suunnilleen 1800 - luvun puolivälissä. Se oli nähtävästi ollut ennen vuosien 1865-1867 ns. suuria nälkävuosia tai niiden aikaan. Palo oli ollut tuhoisa, tuhosi metsät tyystin kyseisiltä kankailta. Tarinoitten mukaan metsäpalo oli polttanut kyseiset metsät eräänä poikkeuksellisen kuivana syksynä vielä lokakuussa. Tarina kertoo sitäkin, että suuren metsäpalon jälkeen nähtävästi Keskitalon paikalla sijainneen Konttilan talon karjamajan ikkunoista on voitu katsella esteettömästi Leppijärvelle.


Kuntien rajamailla


Vielä muutama vuosi sitten Korvenkylä oli ollut Limingan, Tyrnävän sekä pienessä määrin myös entisen Temmeksen aluetta. Se oli ollut niiden rajamaita. Vuoden 2001 suuren kuntaliitoksen jälkeen kylä on ollut osa Tyrnävän kuntaa.


Vanhempaan aikaan oli välillä ollut epäselvyyksiä siitä, mihin kuntaan kukin kuului? Esimerkiksi samassa (Uusitalo 2:21) talossa 1920 – luvulla syntyneitä lapsia on merkitty syntyneiksi Tyrnävällä ja 1930 - 1940 – luvuilla syntyneet on merkitty syntyneiksi Limingassa. Eräässä Korvenkylän talossa (Niittylänlisä 15:16) pihapiirin rakennuksia sijaitsi eri kunnissa aina suureen kuntain liitosremonttiin saakka.


Erikoisuutensa oli korvenkyläläisille ollut kuntain rajoilla eläminen. Mutta, vaivansa siitä oli ollut esimerkiksi verotuksessa, kun maita oli ollut monessa kunnassa. Kylätie kyläaavalla oli ennen toiminut myös Tyrnävän ja Limingan kuntien rajana. Kylässä eli sekä tyrnäväläisiä että liminkalasia. Tyrnävän kirkonkylä oli vieressä. Limingan kirkonkylä oli hyvin kaukana kyläläisille, vaikka suurin osa heistä, kylän asukkaina kuului Liminkaan.


Kyläläiset kävivät, käyvät kauppaostoksillaan enimmäkseen Tyrnävän kirkonkylän kauppaliikkeissä. Kulkivat sunnuntaikirkossa Tyrnävän kirkossa, seuroissa Tyrnävän rauhanyhdistyksellä. Ennen he olivat käyneet sunnuntaikirkossa myös Temmeksellä sekä seuroissa. Kuolleet korvenkyläläiset ovat haudattu Tyrnävän hautausmaalle.


Kansakoulunsa Limingassa henkikirjoilla olleet kävivät Temmeksen Haurukylässä. Ja, he ostivat karkkinsa koulun viereisestä pienestä SOK:laisesta kylämyymälästä. Keskikoulunsa he kävivät Tyrnävällä tai Limingassa eräät Muhoksella. Limingassa henkikirjoilla olleet kävivät aikoinaan äänestämässä Ala-Temmeksen kansakoululla. Tyrnävällä henkikirjoilla olleet korvenkyläläiset kävivät kansakoulunsa Tyrnävän Keskikylässä. Uudemmalle ajalle, koulukuljetusten aikaan Korvenkylän koululaiset on kuljetettu taksiautoilla, koulukyydillä Tyrnävän kirkonkylän peruskouluun.


Kylässä on asuttu kauan


Kyläläistarinta kertovat, että kylän toisessa päässä monihaaraisella, muutamia metrejä muuta kylän maastoa ylempänä sijaitsevalla Kotakankaalla oli ollut isonvihan (vv. 1714 - 1721) aikaista asutusta kodan, turve-, risumajan, piilopirtin muodossa. Kotakangas, Kotakaarto on ehkä saanut nimensä niistä. Toisaalta navettarakennuksen yhteydessä sijaitsevaa kiinteää karjakeittiöä tai siihen verrattavaa erillistä, navetan vierellä sijaitsevaa karjakeittiörakennelmaa on Tyrnävän seuduilla myös sanottu kodaksi.


Ruotsin ja Venäjän välillä käytyyn kestoltaan pitkään Suureen Pohjan sotaan (vv. 1700-1721) oli osana kuulunut isoviha (vv.1714-1721). Se oli kohdellut kaltoin emäpitäjä Liminkaan kuuluneita Tyrnävää ja Temmestä. Asutus oli hävitetty niiltä seuduilta kokonaan. Ihmisiä oli surmattu suurin määrin. Monet oli viety vangeiksi Venäjälle. Isonvihan, Venäjälle vangeiksivientitarinoihin liittyy esimerkiksi kuuluisa Sakari Topeliuksen (vv. 1818-1898) “Koivu ja tähti” satu. Joissakin yhteyksissä kyseisen sadun alkuperän sanotaan löytyvän Muhokselta.


Merkittävä osa vakituisen asumisen myötä myöhemmin Korvenkylän nimen saanutta maapohjaa oli varhaisemmin ollut Tyrnävän kirkonkylän Konttilan talon metsäsarkaa ja syrjäniittyä. Konttilan nautintaoikeudet Korven alueeseen saattoivat olla ikiaikaista perua. Kylän asumiseen sekä asuttamiseen liittyvästä tiedetään erään isojakolitteran mukaan (v.1840), että myöhemmän Korvenkylän muodostamat maat oli lohkottu 1830 – 1840 luvuilla alatemmesläisestä noin 4,7 manttaalin kokoisesta Lassila/Ahmala suurtilasta.


Lohkominen liittynee Tyrnävän Konttilaan 1830-1840-luvuilla Pudasjärveltä Räisäsinä ja Oulujoelta Matti Vauhkolana muuttaneisiin ihmisiin? He alkoivat elää Konttilassa talon nimen mukaan muutetulla sukunimellään. Silloin oli ollut myös noiden mainittujen sukujen yhtymistä avioliiton myötä. Ehkä, joku heistä osti myöhemmin Korvenkylä nimen saaneen, aikoinaan omaksi pieneksi kyläkseen muodostuneen maa-alueen. Hän joutui erotuttamaan, lohkomaan sen.


Kesänavetoita


Konttiloiden, Korven metsäsaralla, syrjäniityllä laidunnettiin kesäisin talon karjaa. Sitä varten oli rakennettu kesänavetta pihapiireineen. Se oli tarinoiden mukaan ehkä sijainnut Keskitalon (2:20) paikalla, Kotakankaan eräällä sivuhaaralla. Sitä puoltavat eräänä näkemyksenä se, että Korvenkylän ”Ylikylässä” sijaitseva Keskitalon pihapiiri sijaitsee muutaman metrin muuta maastoa ylempänä ja siellä ovat aina olleet karjanhoidolle ja karjanhoitajille tärkeät, hyvät pihakaivot. Läheisyydessä sijaitsi Nipsinginojan vesistöön kuulunut pieni lampi nimeltään ”Jussinjorpakko”. Leppijärvikään ei sijainnut kovin kaukana Keskitalosta. Kyseisen talon maat sekä alkujaan Konttilaan kuuluneen Vanhantalon maat yltävät Leppijärveen.


Korvenkylän alkuaikoihin liittyvät eräät tarinat vahvistavat myös kyseistä “Keskitalo 1. ympärivuoden asuttu talo olettamusta”. Esimerkiksi eräs kyläläistarinoista kertoo, että eräät Konttilan talon, Korven syrjäniityn ihmiset olivat katselleet suunnilleen ns. suurten nälkävuosien aikoihin (vv. 1865-1867) tapahtuneen metsäpalon aikoina tai jälkeen esteettömästi karjamajansa pirtin ikkunasta Leppijärvelle. Katselu sinne olisi maaastonsa puolesta luonnistanut hyvin ”Ylikylän” Keskitalon paikalla sijainneen pirtin/karjamajan ikkunasta.


Vaihtoehtoisia kesänavetan paikkoja


Muitakin hyviä paikkoja Keskitalon lisäksi, voidaan ajatella olleen Tyrnävän kylän Konttilan Korven syrjäniityn kesänavetan paikaksi. Käypä, ehkä Keskitaloa parempi kesänavetan paikaksi olisi voinut olla esimerkiksi Korven ”Ylikylän” Kotakankaan samalla haaralla Keskitalon kanssa sijaitseva Vanhatalo 2:19 (myöhemmin Niemelä). Nämä talot ovat lähinaapureita pieneksi kyläksi kasvaneella entisellä Konttilan talon syrjäniityllä, metsäsaralla.


Vanhantalon pihapiiri on muuta kylän maastoa ylempänä ja pihapiirin rajoilla oli ennen vanhaan ollut pieni lampi, nimeltään ”Jussin jorpakko”. Sitä oli jonkin verran jäljellä vielä 1950 - luvun aluilla läheisen Sääskelän niityn (2:22) Temmeksen puoleisessa päässä ennen Nipsinginojan perkausta ja kanavointia.


Vanhantalon maapohjan (maarek n:o 2:19) oli myynyt vuonna 1887 Tolosille eräs Tyrnävän Konttilan, Korven syrjämaiden omistajiin kuulunut Konttila sukuniminen mies. Silloiset Korvenkylän ehkä vanhimman talon, Vanhantalon ostajat, uudet isännät olivat olleet Kainuusta, Ristijärveltä lähtöisin ollut seppä Tolonen sekä hänen tyrnäväläissyntyinen Elsa os. Suorsa puolisonsa.


Vanhastatalosta ja Alasaarelan Takatalosta hiukan Haurukylään päin oli Konttilasta erottamattomalla kangaspohjaisella metsäniityllä Juho ja Kaisa Marttilan mökki. Sekin olisi voinut toimia Konttilan kesänavetan paikkana. Alue oli ennen suuria kuusia kasvavaa kuivahkoa korpea sekä kasvultaan hyvää luonnoniittyä. Marttilan metsämökillä kulki lähes koko talven sulana pysynyt pieni puro pihan kautta ihan pihasaunan nurkalta.


Kotakankaalla, Kotakaarrolla sijaitseva Sääskelän niitty (2:22, omistajat Juho ja Anna Tjäder) olisi voinut olla myös hyvä Konttilan talon kesänavetan paikaksi. Olihan kyseisen niityn kulmalla vielä 1950 - luvun aluilla pieni uimakelpoinen ”Jussin jorpakko”. Se kuului Nipsinginojan latvavesistöön. Uudentalon (2:21) pihapiirin alueella oli myös pala kuivaa hietamaata esimerkiksi kesänavetan ja karjamajan pohjaksi. Sekin maa-alue kuului aikoinaan Konttilan metsäsarkaan, syrjäniittyyn. Kotakankaalla sijaitseva Niittylänlisä 15:16 olisi myös ollut kohtalaisen sovelias paikka ikivanhaksi Konttilan kesänavetan paikaksi. Se kuului vielä vuonna 1947 Tyrnävän kunnan keskikyläläiseen Sipolan taloon. Se sijaitsi silloin juuri ja juuri entisen Sipolan talon rajalla.


Kuntien ja maatalojen maarajat eivät ole aina, ikiaikaisesti olleet samoilla kohdin. Ne olivat ehkä olleet kovastikin eri kohdissa Konttilan kesänavetoiden aikaan, kuin niiden on päätetty, nähty olleen 1900 - 2000 - luvuilla. Konttilaan kuuluu edelleen pienehkö metsäsarka Niittylänlisästä muutamia satoja metrejä Ylitemmeksen suuuntaan. Se yltäää Leppijärveen. Sieltä hakivat aikoinaan talvisin rankakuormia Konttilassa isännöineet maanviljelijät Jaakko Viittala ja Paavo Tölli. Nuo alueet ovat olleet jo kauanTyrnävää. Ehkä johonkin aikaan Konttilan Korven niitty-/metsämaiden eräs maiden raja on ollut Leppiojassa ja eräs maaraja päättyneen viime vuosisadan uudelleen vesitetyssä Leppijärvessä? Tyrnävän kirkonkylän Konttilan maita oli myös Korvenkylän toisen pään seudulla ”Latvasuoksi” sanotulla laajahkolla peltoalueella.


Korvenkylässä oli pidetty jo kesänavetoiden aikaan lypsylehmiä. Maidosta he olivat ennen vanhaan sekä maataloissa että kesäisin asuttavilla syrjäniityillä kirnunneet voita ja valmistaneet pohjoispohjalaisia leipäjuustoja. Noita tuotteitaan he olivat vieneet esimerkiksi Oulun torilla myytäviksi. Ehkä, he olivat itsekin myyneet niitä siellä? Lihaa, munia, halkoja, heinää, olkea, kauraa, perunoita jne. Niitä olivat ennen vanhaan niiden tuottajat vieneet Ouluun ja Oulun torille muutettavaksi rahaksi. Tyrnävän osuusmeijeri oli aloittanut juustonvalmistajana vuonna 1906. Se alkoi ostaa lähiseutujen maidot ja jalosti niitä juustomeijerinsä juustoiksi.


Kylän vanhimmat talot


Ei ole todistettu, että asuttiinko ympärivuotisesti myöhemmin Korvenkylän nimen saaneessa pienessä kylässä, entisellä Konttilan talon syrjäniityllä ensin Keskitalossa tai Vanhatalossa vai jossain muualla Korven ”Ylikylän” Kotakankaan alueen talossa?


Korvenkylän vanhimpien talojen maarekisterinumeron kantaluku on kaikilla numero kaksi. Yläluku luonnollisesti on kaikilla taloilla eri. Esimerkiksi Vanhatalon eli Niemelän maan rekisterin:o on 2:19, Keskitalon n:o on 2:20, Uudentalon n:o oli 2:21. Sääskelän numero on 2:22. Seuraavina alaluvusta 2 oli lohkottu Annala ja Alatalo (2:56, 2:58). Ne olivat lohkottu Keskitalosta. Maarekisterinumeron yläluku voi myös merkitä sitä, missä järjestyksessä maat ovat erotettu - ensin Konttilasta ja sitten Keskitalosta.


Kyläläistarinoihin uskoen ympärivuotinen asuminen Konttilan Korven syrjäniityllä näyttäisi ajoittuvan vuosille 1887 – 1894. Toloset erottivat talonsa Konttilasta vuonna 1887. Ei ole tietoa milloin he alkoivat asua siellä? Keskitalossa alkoivat asua yhteistaloudessa Konttiloita ja Pasasia ehkä vuonna 1894? Hyvin todennäköistä on, että noiden Korven ”Ylikylän” talojen sijoilla oli asustellut Konttiloita jo varhemmin, ties jo kuinka kauan oli siellä asuttu kesänavetoissa talvisinkin? Asukkaat olivat pitäneet silmällä Konttilan omaisuuksia. Talvisin hakanneet halkoja, metsästäneet ja kalastaneet. Ehkä ”kopistelleet”, kunnostaneet kesänavetta kartanoitaan, pihojaan?


Sinne, Konttilan Korven syrjäniityn taloonsa muuttivat nähtävästi vuonna 1894 tai 1895 Iikka ja Hilma Pasanen os. Konttila mukanaan vuonna 1888 syntynyt Jaakko ja myös vuonna 1894 syntynyt Armas poika. Mukana muuttokuormassa olivat olleet myös Hilman eno Matti Konttila ja Hilman äiti Vappu Konttila. He olivat olleet Konttilan ja myös Keskitalon maiden omistajat ennen Pasasia.


Iikka ja Hilma Pasanen sekä Konttilat rakensivat yhdessä Keskitalon paikalle uudet kookkaat rakennukset asumiseensa. Heidän sukulinjan Ahti Pasanen (vv. 1897-1970) muisteli taannoin Hilma äitinsä enon, Matti Konttilan olleen Keskitalon ensimmäisen omistajan. Hän oli sittemmin myynyt talonsa Konttilan vävylle Iikka Pasaselle.


Myöhemmin, ympärivuotisen elämisen jatkuttua Korvesssa, Keskitalosta erotettiin kolmen talon maat erottamisjärjestyksessä: Uusitalo, Annala ja Alatalo. Iikka Pasanen rakensi niihin pihapiirit rakennuksineen itselleen, vaimolleen sekä nuorimmille lapsilleen. Myöhemmin talot siirtyivät lapsille heidän avioituessaan. Kun, Iikka Pasanen siirtyi perheineen Uuteentaloon, Keskitalo siirtyi siirtyi hänen poikiensa Jaakko, Armas ja Ahti Pasasen omistukseen ja viljeltäväksi.


Keskitalon naapurissa Vanhassatalossa (Niemelä) ensimmäiset ympärivuotisesti asuneet, maa-alueen tyrnäväläiseltä Konttila nimiseltä ostaneet ja nimelleen erottaneet, lohkoneet olivat olleet sukunimeltään Tolosia. Isäntä oli ollut alkuperäiseltä ammatiltaan seppä. Heillä oli ollut perheetön poika, joka oli kuollut pian aikuisiän saavutettuuan. Tolosten sukua ei ole ollut enää aikoihin jäljellä Korvenkylässä. Heidän sukuhaaransa sammui sieltä.


Onko Keskitalo (2:20) kylän vanhin talo? Siitä ei ole käytettävissä esimerkiksi kauppakirjatietoa, mutta siellä on aina asunut Pasasia, Konttiloiden omistussuhteiden jälkeen. Keskitalon asuinrakennus Konttiloiden ja Pasasten yhteisasumisen aikaan oli ollut isohko, vinkkelirakennus. Vinkkeliosa purettiin myöhemmin Pasasen Iikan itselleen, vaimolleen ja nuorimmille lapsilleen tehdyn Uudentalon nimen saaneen maatalon rakentamiseen. Purettaessa vinkkeli pois, rakennuksen päätyyn syntynyt reikä oli peitetty laudoituksella. Sitä he aikoinaan sanoivat ”lautapääksi”. Nykyisin Keskitalo on ollut Ahti Pasasen sukua olevien kesämökkinä ja peltomaat ovat naapurin isännällä Jari Tauriaisella.
Keskitalon nimihistoriaa voi pohtia myös siinä mielessä, että mikä onkaan talon nimen alkuperä, nimen tausta? Ehkä, se ei sijainnut perustamisensa aikoihin talojen eikä kylänkään keskellä? Pasasten sukunimeen ei liity Keskitaloa sukunimenä eikä heidän Korvenkylää vanhempana asuinpaikkana ole ollut Keskitalo.


Korvenkylän asukkaista


Keskitalon Haurukylän puoleista naapuria Vanhaataloa (myöh. Niemelä) asuivat Tolosten jälkeen yhteisomistuksessa tyrnäväläiset Jussi Laitinen ja Jussi Niemelä. Heiltä talo siirtyi II maailmansodan aikoihin tyrnäväläiselle Ahti Vesalalle. Hän muutti sinne Tyrnävän kirkonkylän Kankaalasta. Sitten taloa isännöi ja viljeli hänen poikansa Veikko Vesala (vv.1920-2005) eläkeikäänsä saakka. Nykyisin sitä sekä muitakin Korvenkylän ”Ylikylän” peltomaita isännöi tyrnäväläinen Jari Tauriainen.


Korvenkylän syntyaikoihin siellä asuivat myös Juho ja Anna Tjäder perheineen pienellä, parin hehtaarin Sääskelä (2:22) nimisellä niityllään. Metsän sisällä, Haurukylään päin, pian kyläaavan ja Alasaarelan Takatalon jälkeen. Siellä asuivat mökissään Juho Marttila ja Kaisa Marttila os. Pasanen. Heidän muutamien hehtaarien kokoinen niittynsä sijaitsi Tyrnävän kirkonkylän Konttilan erottamattomalla maalla. Se oli alatemmesläisen kuntainliiton kunnalliskoti Marttilan omistaman suuren metsäsaran sisällä. Hekin olivat asuneet siellä metsämökissään jo hyvin kauan.


Lähes samoille seuduille, mutta kyläaavalle rakensi talonsa eräs mies sukunimeltään Kaikkonen. Tämäkin maa-alue oli ollut alkujaan Konttilan syrjäniittyä. Sitten, myöhemmin maakauppojen jälkeen, se oli nähtävästi ensin ollut osa viereistä Vanhaataloa (Niemelä), josta se oli erotettu isäntä Kaikkoselle. Rakennetun ja asutun uudistalon nimeksi tuli Kaikkonen.


Korvenkylän Tyrnävän kirkonkylän puoleisessa päässä asui eräs tyrnäväläinen, Keefas Keränen perheineen. Lähellä niitä seutuja, Korvenkylän ”Alakylässä”, Tyrnävän kunnan puolella, asuivat myöhemmin alkujaan alatemmesläiset Toivo ja Hilda Ylitalo. He muuttivat Tyrnävän Korvenkylän syrjäniitylleen, Nipsinginojan varren pienen poukaman rannalle niittysaunaan 1930 – luvun pula - ajan seurauksena.


Sittemmin, tätä Uutela nimen saanutta taloa alkoi asua Alpo Pasanen perheineen. Hän rakensi sinne pihapiirin uudelleen. Tyrnävän kuntalaisena taloaan asunut Alpo Asser Pasanen oli ollut Iikka Pasasen pojanpoika. Korvenkylän, Keskikylän reunalla, metsäniityllä, luonnonvaraisen Leppiojan varrella, erään ”poukaman”, pienen lammen rannalla asuivat aikoinaan tyrnäväläiset Oskari ja Anna Katajamaa perheineen.


Ajan myötä Korvenkylän mökkien, talojen määrä lisääntyi. Kylässä arvellaan olleen mökkejä, torppia myös naapurikylien talojen niittypalstoilla sekä myös mökkiläisten omilla tonteillaan. Kaikkia, aikoinaan Korvenkylässä asuneita ei enää muisteta eikä tiedetä heitä edes siellä asuneiksi. Korvenkylän muistetaan olleen asukasmäärältään suurimmmillaan pian jatkosodan jälkeen. Kylään muutti sotien jälkeen esimerkiksi kolme sotaevakkoperhettä. Sotien jälkeen Korvenkylässä asuttiin yli kymmenessä talossa. Korvenkylän perheissä oli ollut lapsia kohtalaisesti. Monet kylän perheet olivat olleet suurperheitä. Väkirikkaimpina aikoina he olivat jopa suunnitelleet oman kyläkansakoulun perustamista.


Suomen käymien viime sotien aikoihin muuttivat Lauri ja Aino Alasaarela os. Kytönen Vanhantalon/Niemelän viereiselle ostomaalleen, Takataloon. Lauri oli ollut alkujaan Iin Olhavasta ja Aino Tyrnävän Keskikylästä. Alkuperäisen Korven Kaikkosen talon isäntäväkeen kuuluneet Toivo ja Ida Kaikkonen rakensivat sotien jälkeen itselleen Perälä nimisen rintamamies-/uudistilan kylän Keskikylän puoleiselle laidalle. Heistä tuli siellä tyrnäväläisiä. Maapohja oli ollut alkujaan keskikyläläisen “ison Koivikon” syrjäniittyä, metsäsarkaa. Vanha Korvenkylän Kaikkonen siirtyi sotien jälkeen Kuusamon Tavajärven, menetetyiltä alueilta muuttaneille sotapakolaisille Ida ja Veijo Tauriaiselle (äiti ja poika).


Myöhemmin 1960 – luvuilla Lauri Alasaarela myi vanhan Korvenkylän Takatalon pihapiirinsä lähinaapurilleen Veikko Vesalalle. Hän osti Tauriaisilta rajanaapurinsa Kaikkosen. Tauriaiset muuttivat sieltä Tyrnävänjokivarteen, Keskikylään entisen keskikyläläisen mahtitalo Sipolan maille. Alasaarelat rakensivat Kaikkosen paikalle kaikki rakennukset uudelleen. Korvenkylän Kaikkonen on heidän jälkeensä ollut erään Matti Kallisen isännöimä.


Sotien jälkeen uusia asukkaita, sotaevakoita tuli keskellä Korvenkylää sijaitsevaan Annalaan, Karjalan Lumivaarasta, keskisuomalaisen Multian kunnan kautta. He olivat olleet Jaakko ja Elviira Lääperi os. Ahokas, Aulis ja Väinö nimisine poikineen. Annalaan muutti heidän kanssaan myös emännän veli, vanhapoika Eemeli Ahokas. Annalaa oli asunut varhaisemmin kylän alkuperäistä Pasasen sukua ollut Armas Pasanen perheineen ja ehkä jonkin aikaa myös Toivo Ylitalo vaimoineen.


Heidän lähinaapuriin, Alataloon muuttivat Sortavalan maalaiskunnasta kotoisin olleet sotaevakot Juho ja Kaisa Tolvanen tyttöineen ja poikineen. Heidän perheeseensä oli kuulunut myös Juho isännän isä Mikko Tolvanen. Taloa olivat aikaisemmin asuneet Otto ja Aino Keränen os. Pasanen.


Läheisyyden Syrjälän mökin oli rakentanut ennen kuolemaansa, vuonna 1933 kuollut Korvenkylän perustaja, ”Korven Iikka”, Iikka Pasanen mummonmökiksi itselleen ja vaimolleen. Pasasen Iikan leskeksi jäänyt Hilma puoliso muutti myöhemmin Keskitaloon Ahti poikansa luo. Hän tarvitsi leskimiehenä, pienten lasten kanssa eläessään naisapua Keskitalossa.
Syrjälän mökki siirtyi aikanaan Ahdille (vv.1897-1970). Mökkiä asui vuokralla Aino Keränen os. Pasanen perheineen ja pellot viljeli Ahti Pasanen. Mökkiä ei ole enää ja maat siirtyivät myöhemmin myynnin kautta keskikyläläiselle Sulo Keräselle. Syrjälän mökin varhaisemmista omistussuhteista ei ole tietoa, että olisiko se joskus mahdollisesti ollut osa Konttilaa? Vai olisiko sitä joskus asunut jonkin Keskikylän talon torppari vai olisiko se ollut vain jonkin Keskikylän talon niittymaa?


Keskikylän puoleisella laidalla kylää, Korventien toisella puolen, joka on aina ollut Tyrnävää. Siellä, kyläaavalla on asunut jo pitempään tyrnäväläisen Olli Laukan sukua Marttila nimisessä talossa. Laukan suku asuu edelleen taloaan. Laukka Ollin Tauno poika rakensi maalleen komean valkotiilisen asuintalon 1970-luvun aluilla.


Samoilla sijoilla asui II maailmansodassa kaatunut, Suomen armeijassa sotinut Kalle Marttila, Tyyne puolisonsa ja lastensa kanssa. Olli Laukka osti leskeltä heidän paikkansa ja kokonaisuuden nimeksi tuli Marttila. Etäämmällä Keskikylän puoleisella Korvenkylän laidalla Leppiojankanavan takana on Juholan pientila. Se oli aikoinaan Aino Keräsen os. Pasasen omistama. Se ollut jo kauan hänen lastensa ja lastenlastensa kesämökkikäytössä. Mökkiä asui aikoinaan sodassa kaatunut Jaakko Hauru. Aino Keränen os. Pasanen osti nähtävästi pientilan hänen leskeltään. Juholan mökkiin liittyy jollain tapaa myös Määttä sukunimi.


Keskitalosta lohkaistua, vuonna 1915 rakennettua Uuttataloa (2:21) asuivat ensin Iikka ja Hilma Pasanen os. Konttila kahden nuorimman lapsensa kanssa. Seuravaksi taloa asuivat aluiltaan ylitemmesläinen Erkki (Yrjö Erik) [vv. 1900-1952] ja korvenkyläläinen Anna (Anni Elina) Junttila [vv. 1900-1989] os. Pasanen perheineen. Korventien päässä sijaitseva Niittylänlisä (15:16) on ostettu ja erotettu vuonna 1947 suuresta keskikyläläisestä Sipolan talosta heidän sodassa olleelle pojalleen Oiva Junttilalle. Hän anoi sen itselleen niin sanottuna rintamamiestilana. Hän muutti vuonna 1958 pois maanviljelijän töistään Ouluun. Myöhempi Uudentalon väki muutti Niittylänlisään syksyllä 1968. Niittylänlisässä oli johonkin aikaan ollut peltoa noin 36 hehtaaria, vuokramaita, lehmiä sekä mullukoita.


Korvenkylän ensimmäisen traktorin oli hankkinut Yrjö Erkki Junttila (vv.1900-1952) keväällä 1952. Se oli ollut harmaa petrooli Ferguson (T20). Traktorin ostamiseen piti olla lääninhallituksen myöntämä ostolupa, silloisen Suomen valtion määräämän valuuttasäännöstelyn takia. Ostolupa, uudelle Fergulle oli saatu Lapin sodassa jalkansa menettäneelle Oivalle.


Petrooli Fergusonilla oli ajettu useina vuosina kyläläisten maidot Keskikylään maantien varteen, Lauri Keräsen talon luo. Myöhemmin, uuden kylätien, Korventien varren maidot oli ajettu maantien toiseen päähän Pisilän talon luo. Korventien ja Keskikyläntien yhtymäkohtaan. Korventienvarren kylästä, Uutisenkylästä oli myös tullut maidonlähettäjiä Oulun Valiolle samalla myös Oiva Junttilan asiakkaita. Korvenkyläläisen Oiva J:n traktorimaidonkuljetus päätepisteestä maidot kuljetettiin edelleen kuorma-autoilla Ouluun. Naapurien pelloilla Ferguson oli myös ollut monet monituiset kerrat maataloustöissä sekä syksyisin puintitöissä.


Korvenkylän perustaja ja hänen lähisukua


Tyrnävän kylässä syntynyt, ehkä Korvenkylän ensimmäinen vakituinen asukas, kylän perustaja Iikka Heikinpoika Pasanen (vv.1865-1933) oli jäänyt täysorvoksi noin kaksivuotiaana vuosien 1865-1867 suurten nälkävuosien seurauksena.


Hänen isänsä, äitinsä sekä häntä hiukan vanhemmat sisko ja veli olivat menehtyneet Limingan köyhäinhuonella nälkään sekä niistä johtuviin tauteihin, lähes samoille päiville. Noin kaksivuotias, täysorpo Iikka Pasanen oli annettu kasvatiksi eräälle tyrnäväläiselle Johan Ylitalolle vuonna 1867.
Nähtävästi on totta, ettei ”Pasa Iikalla” ollut isänsä puolen verisukulaisia Tyrnävällä. Siellä voi sanoa aina asuneen ja eläneen Pasasia. Heissä on ollut sekä talokas Pasasia että talottomia Pasasia. Esimerkiksi kaukaisella 1600 - luvulla Tyrnävällä oli ollut Pasanen niminen maakirjatalo. Tyrnävän talokas Pasaset eivätkä muutkaan ole uskoakseni olleet sukua tarinani orpopoika Iikka Pasaselle (vv.1865-1933).


Vartuttuaan Iikka oli alkanut kiertää renkinä taloissa. Hän oli kulkeutunut Konttilaan rengiksi. Avioiduttuaan talon Hilma tyttären (vv.1871-1951) kanssa hänestä oli tullut maanviljelijä. Hän oli ensin asustellut useita vuosia vävynä Konttilassa. He alkoivat Hilman kanssa haluta jotain omaa. Mahdollisuudet omaan taloiluun tulivat heille, heidän muutettuaan uudisasukkaiksi Konttilan syrjäniitylle. Iikka Pasanen oli nuorempana tehnyt maanviljelijän töiden lisäksi myös hevos- ja lehmäkauppaa.


Pasasen Iikan Armas poika (vv.1894-1937) oli ollut paikkakunnalla tunnettu selvännäkijä ”Tyrnävän Peilipoika”. Hänen näkijänlahjansa olivat tulleet ilmi lapsena viattoman ”Uudenvuoden Onnenpeiliin” katsomisen myötä. Armas alkoi puuhailla selvännäkijänä vasta aikuisena. Hän oli esimerkiksi jossakin näyssään nähnyt kylän toisessa päässä tai etäämpänä paljon valoja. Olisiko näky enteillyt Tyrnävän Siemenperunakeskuksen kasvihuoneita, Tyrnävän kunnan Nipsingin teollisuuskylää, vai uudempien aikojen runsasvaloista Oulua tai sota-aikojen pommituksia Oulussa?


Selvännäkijä Armas Pasasesta liikkuu edelleen tarinoita. Uudemmalle ajalle hän on saanut Tyrnävän kirkonkylään nimikkotien – Peilipojantie. Armas Pasasen ”Ihmepeili” oli jo vuosikymmeniä sitten Tyrnävän kotiseutumuseossa, kirkonkylän lainamakasiinissa muiden tyrnäväläisten muistoesineiden joukossa. Tyrnävän Peilipojasta on tehty kandinaattitutkielma Oulun yliopistoon (tutkijana Tiina Mattila). Tyrnäväläinen kirjailija Väinö Kirstinä keräsi tarina-/perinnetietoja esimerkiksi Tyrnävän Peilipojasta 1960 – luvun aluilla ollessaan suorittamassa yliopistotutkintoaan Helsingin yliopistossa.
Iikka ja Hilma Pasasen os. Konttilan ensimmäinen lapsi, Matti niminen oli kuollut vauvana. Heidän vuonna 1888 syntynyt Jaakko oli osallistunut Suomen vuoden 1918 sodassa tyrnäväläisten suojeluskuntalaisten joukoissa Oulun valtaukseen. Jaakko oli harjoittanut autoilijan ja maanviljelijän ammattia Tyrnävällä Korventien varren Väinö Karhun talon paikalla, maanviljelijänä Korvessa, Keskitalosssa. Myöhemmin hän muutti Ouluun. Asui Heinäpäässä ja työskenteli Oulun Valiolla muun muassa automiehenä, vanhana miehenä yövartijana.


Sota-ajan muistoja


Korvenkylästäkin joutuivat Suomen käymiin viime sotiin: talvi-, jatko- ja Lapin sotiin. Esimerkiksi Jaakko Hauru ja Kalle Marttila kaatuivat. Yrjö Erkki Junttila (vv.1900-1952) haavoittui ”läpiammuttuna” vuonna 1942 (luoti solisluun kautta sisään ja lapaluun kautta ulos). Haavoituttuaan hänet vapautettiin ainiaaksi sotapalveluksesta. Tosin hän oli joutunut silloin tällöin käymään purkamassa/lastaamassa suomalaisten aseveljien, waffenbrudereitten, sakujen, niksmannien, saksalaisten laivoja Oulun Toppilan satamassa esimerkiksi vuonna 1927 syntyneen Kalervo Ilmari poikansa kanssa. Se oli ollut hyväpalkkaista työtä ja sakemannit olivat antaneet silloin tällöin heille nisujauhopussin räiskäleiden paistoa varten. Esimerkiksi Kalervolle oli pula-aikana räätälöity pusero kankaisesta entisestä sakujen nisujauhosäkistä. He olivat olleet kortteeria eräällä oululaisella ”Särki-Jampulla”.


Korvenkyläläiset Oiva Erkki Iisakki Junttila ja Iikka Tjäder menettivät molemmat vasemman jalkansa II maailmansodan aikaan, Suomen käymien viime sotien aikaan. Molemmilta meni vasen jalka pian polven yläpuolelta. Iikka Tjäder oli ollut poikkeuksellisen urhoollinen sotilas ja hän oli saanut useita aliupseeriylennyksiä sekä kunniamerkkejä. Hänen sotansa päättyi jatkosodan alkuvuosina haavoittumiseen.
Oiva Junttilalla oli ollut seikkailua haavoituttuaan. Hän oli joutunut heti Tornion valtauksen jälkeen erääseen sotilasosastoon Tornion Alavojakkalaan pysäyttämään saksalaisten sotilaiden pakenemista pohjoiseen. Oiva oli ollut hyppäämässä vesiojan yli, kun saksalaisten konekiväärin räjähtävä luoti oli osunut hänen vasempaan reiteensä. Hän oli pudonnut päistikkaa hyhmäiseen veteen. Vasta pimeän tultua Oiva oli saatu pois kylmästä vesiojasta. Jsp:lle tai vastaavaan häntä ei kuitenkaan oltu voitu viedä. Saksalaiset olivat olleet vihaisia entisille aseveljilleen. He ampuivat herkästi pimeässäkin ääntä kohden. Haavoittunut Oiva oli kätketty erään perunakellarin räystään alle. Hän oli sittemmin onnekseen löydetty sieltä omiensa toimesta parin yksinäisen yön jälkeen.


Korvenkylän alkuperäisten Pasasten sukua ollut lääkintäalikersantti Olavi Pasanen oli ollut jatkosodan aikana usein mukana kaukopartioissa. Hänet mainitaan Mannerheiminristinritari Heikki Nykäsen kirjassa ”Sissisotaa”. Ei ole tallella tarinatietoa siitä, että oliko hän käynyt sissiporukan mukana Murmanninradalla? “Pasa Olli” oli ollut muutaman kerran kaukopartiomiesten porukoissa mukana kaukana suuren Äänisjärven takana. Olivat esimerkiksi erään kerran tuhonneet siellä erään neuvostoliittolaisten kookkaan varuskunnan varastoineen.


Korventietä myöten


Kesäisin Korvenkylä oli ollut kulkuyhteyksiensä vuoksi lähes eristynyt kylä. Ympärivuotinen kulku sinne oli ennen ollut esimerkiksi multaista peltotietä myöten Keskikylästä. Korvenkyläläiset sanoivat kyseistä tietä Takalon linjaksi. Ehkä nimi oli perua Tyrnävänjokivarren kantatalo Takalolle? Korvenkylän ”Alakylän” Perälän talon (Toivo ja Iida Kaikkonen) vieritse kulki myös ympärivuoden kuljettava multatie Keskikylään, Koivikkoon ja entiselle Keskikylän kansakoululle. Pikku-Koivikon isäntä Samppa Pikkarainen ja hänen lähinaapurinsa Piirainen käyttivät kyseistä tietä kulkiessaan Korvenkylässa pelloillaan.
Niittyteitä tai oikeammin vesien vaivaamia niittypolkuja Korvenkylään oli kulkenut useita ja monilta suunnilta. Ne olivat olleet kulkukelpoisia vain heinäntekoaikaan. Kesäisin, joten kuten hevoskärryillä kuljettava niittytie, nimeltään Mikkolantie kulki Uutelan talon läheisyydestä Haurukylään ja myös nelostielle (E4). Marttilan tieksi sanottu Haurukylään johtava talvitie oli kesäisin vaikeakulkuinen. Sitä ei käytetty hevoskärryillä kulkuun. Ratsullakin sitä oli pitänyt kulkea kesällä paikoin varoen. Siinä oli ollut lyhyt vetinen suotaival kohta vanhan Alasaarelan (Takatalon) takana.


Talvet olivat olleet Korvenkylässä parempia kulkujen suhteen. Esimerkiksi Yli-Temmeksen Nurkkalankankaalta oli johtanut hyvä, nopea, paljon käytetty talvitie Alasaarelan, Takatalon kautta Korpeen ja edelleen Tyrnävän kirkolle. Korvenkylästä se meni sinne lähes nykyistä Korventien pohjaa.


Kyseistä talvitietä olivat käyttäneet ylitemmesläiset Tyrnävän myllyssä asioineet. Tarinat kertovat, että sitä käyttivät myllytienään myös rantsilalaisia. Tyrnävälle oli rakennettu vehnämylly 1930 – luvulla lämpimien kesien aikaan. Talvitietä kulkivat myös monet rekihevosilla myyntitavaroineen liikkuneet vanhanajan kulkukauppiaat. Se oli ennen ollut myös kodittomina kiertäneiden mustalaisten käyttämä.


Paljon käytetty talvitie kulki kunnalliskoti Marttilan metsäsaran läpi. Sekin lähti Alasaarelan luota, mennen Marttilan mökin kautta Haurukylään. Tie toimi Korvenkylän koululaisten koulupolkuna. Eräs talviteistä Korvesta meni Järvikankaan kautta Tyrnävän Kolmikantaan. Sitä oli käytetty korpelaisten kulkiessa talvisin, vanhaan aikaan kaukana Tyrnävän Ylipään yhteismetsäsaroillaan.


Korvenkylän kauttakin on ollut nelostiehen (E4) liittyviä tienrakennussuunnitelmia. Niistä on ollut kirjoituksia esimerkiksi oululaisessa sanomalehti Kalevassa. Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela kirjoitti oululaisessa maalaisliittolaisessa Liitto - lehdessä reporterina toimiessaan myös Korvenkylän tieasioista.


Aikoinaan oli esimerkiksi ajateltu sitäkin, että rakennettaisiin suuri valtamaantie Temmekseltä Korvenkylän kautta Tyrnävälle ja edelleen Ouluun. On myös suunniteltu vain keventää nelostien liikennettä Korvenkylän kautta Tyrnävän kirkonkylään kulkevalla kevyemmällä kestopäällysteisellä maantiellä.


Korventien rakentamisen käynnistämiseksi oli 1950 - luvun alusta käynyt Korvenkylän miesten ”karvalakkilähetystö” muhoslaisen kansanedustaja Aaro Kaupin (vv. 1902-1979) luona. Hän sai hankittua Korventielle yhteiskunnan rahoituksen ja rakentamispäätöksen. Tietä vastaan oli ollut paikallisia maanviljelijöitä. Nähtävästi vastaanpanijoiden motiivi oli ainoastaan ollut ”olla periaatteessa vastaan”. Maantie Tyrnävän kirkonkylän, Pisilän talon luota Korvenkylän, ”Ylikylän” puoleiseen päähän saakka rakennettiin entuudestaan olleiden talviteiden, pelto - ja niittyteiden päälle. Korventien rakenteminen alkoi samoihin aikoihin kuin Leppiojan perkaus.


Sittemmin, 1970 – luvulla Korventien päästä rakennettiin metsäautotie Haurukylään. Ympärivuotisesti liikennöitävä, talviaurattu metsäautotie rakennettiin lähes entisen Korvenkylästä Haurukylään johtaneen talvitien sijoille. Kuntainliiton kunnalliskoti Marttila piti pian metsäautotien valmistuttua suuren konesavotan kookkaalla metsäsarallaan.


Metsäautotietä ei vastustettu miltään taholta. Tie tehtiin konevoimin, yhteiskunnan varoin ja - rakentamana. Metsäautotie ei vaatinut kyläläisten talkootöitä, kuin oli aikoinaan tarvittu hyvin paljon oman kylätien, Korventien tekoon. Metsäautotiestä Haurukylään tuli ympärivuotisesti liikennöitävä. Sen kunnosta ja tien talviaurauksista huolehtivat kunnat. Metsäautotien Haurukylään, valtatielle, nelostielle puuhasi korvenkyläläinen Veikko Vesala (vv.1920-2005).


Muuttuvassa maailmassa


Toisen maailmansodan aikaan ja jälkeen Suomessa elettiin suurten muutosten aikaa. Korvenkylässäkin näkyivät muutokset. Oli sotaevakoiden sijoittamista. Oli uusien peltojen raivaamista, maatilojen rakentamista. Kylään perustettiin rintamamiestilat asumattomaan metsään: Lauri Alasaarelalle, Toivo Kaikkoselle ja Oiva Junttilalle. Se oli ollut yhteiskunnan kädenojennusta ja lupauksien lunastamista ase kädessä isänmaataan puolustaneille. Sodan jälkeen, jälleenrakennuskaudella oli paljon myös entisten jo olemassa olleiden rakennusten ehostamista. Sitä tehtiin esimerkiksi uusin vuorilaudoituksin ja maalein. Sotien jälkeen Korvessa entisten peltojen hirsisten heinälatojen tilalle alkoi nousta myös raakalaudoista rakennettuja.


Muutoksien aikaan liittyvänä voi mainita silloisen maallemuuton ja maaltamuuton. Korvenkyläläisiäkin alkoi mennä muihin kuin totuttuihin maa-/metsätöihin. Mukaan kuvioihin tuli myös kouluttautumisen lisääntyminen. Korvenkylän lapset ja nuoret alkoivat seurata muun Suomen esimerkkiä. Hekin alkoivat kouluttautua muihin ammateihin. Ennen maanviljelijöiden lapset jatkoivat elämässään etupäässä vain maataloustöissä.


Olavi Pasasesta tuli työssä oppimisen tuloksena työnjohtaja ensin Muhoksen Soson tiilitehtaalle ja sitten Soson Sosolevytehtaalle. Se puristi sementistä ja varta vasten höylätystä puulastun märästä mössöstä noin kahden neliömetrin kokoisia, erivahvuisia rakennuslevyjä jälleenrakennuskauden tarpeisiin. Laura Hongisto os. Pasanen ja Taimi Siitonen os. Junttila hakeutuivat kauppa-apulaisiksi. Taimi Junttila oli ennen myymäläapulaistöitään työskennellyt kotiapulaisena Yli - Temmeksellä rovasti Räsäsellä. Salme Vierimaasta os. Pasanen tuli parturi-/kampaamoliikkeen työtätekevä omistaja Kalajoelle. Pauli Vesala suoritti kauppakoulun. Hän työskenteli esimerkiksi Tyrnävän osuusmeijerin konttorissa ja myöhemmin pitkään Muhoksen osuuspankissa. Kalervo Junttila (s. 1927) suoritti pian sotien jälkeen rakennusalan ammattikoulun. Lähes samanikäinen Olli Tjäder suoritti leipurin tutkinnon. Jatkosodan aikaan syntynyt Markku Pasanen on leipurimestari. Terveystieteiden maisteri Inkeri Junkkonen os. Junttila oli kylän ensimmäinen ylioppilas. Pentti Junttila oli ensin vuosia merkonomi. Hän luki aikuisopiskelijana ylioppilaaksi ja suoritti HuK:n ja sitten FM:n tutkinnot. Toisen maailmansodan aikoihin syntynyt Maija - Liisa Hirvonen os. Alasaarela oli ensimmäinen opettajaksi valmistunut korvenkyläläinen. Anneli Jäälinoja os. Pasanen opiskeli Raahen opettajaseminaarissa kansakoulunopettajaksi. Vuonna 1948 syntynyt Liisa Junttila toimii Nivalan kaupunginpuutarhurina. Iida ja Toivo Kaikkosen nuorimpia poikia on toiminut kanta-aliupseereina armeijassa ja rajavartiostossa. Lauri ja Aino Alasaarelan 1950 - luvulla syntyneet Erkki ja Esko ovat yliopistotohtoreita ja toimineet yliopistojen opettajina, professoreina.


Sähköistämisestä


Kylä oli pitkään sähkötön. Suomessa oli niinä aikoina, kun Korvenkylä sähköistettiin, sähköistettynä jo suuret määrät pieniä, syrjäisiä erämaakyliä. Korvenkylä ei ollut erämaakylä, eikä se erityisen kaukana sähkölinjoistakaan sijainnut. Mutta, sähköt tulivat myöhään.


Kyläläiset olivat jo kuin tottuneet kirkkaisiin, edullisiin Tilley kaasulamppuihin, käteviin nestekaasuliesiin ja transistoriradioihin. Niidenkin avulla siirryttiin päivästä toiseen. Käytännöllisiin, lisää erilaisia mahdollisuuksia antaviin sähköihin tottunut, Muhokselta Korvenkylään kotiinsa maanviljelijäksi muuttanut Veikko Vesala (vv.1920-2005) kyllästyi kylän sähköttömyyteen ja hankki sähköt sinne vuoden 1964 aikana. Kyläläiset tekivät kaikki sähkölinjojen vaatimat työt talkoilla Oulun Seudun Sähkö OY:n tarpeista. Sähköyhtiö asensi ainoastaan virtajohtimet valmiiksi pystytettyihin ja kasattuihin sähkötolppien orsiin ja he rakensivat kylämuuntajan.


Olisivatko sähkölinjat Korvenkylään olleet myös jonkinmoisen vastustuksen kohteina maanomistajien taholta? Tolpat ja sähkölinjat vievät selvästi maata. Se rakennettiin märkään suomaastoon kunnalliskoti Marttilan metsäsaralle. Kaikkialla niillä seuduilla sähkön toimittaja oli sama. Linjauksia sähköille Korvenkylään olisi ollut useita helppokulkuisten teiden ja reittien varsille.


Sähköjen tultua kylään, heillä alkoi sähköllä toimivien laitteiden hankinta. Lypsykone ja koneellinen maidonjäähdytys olivat ensimmäisinä listalla. He saivat elantonsa lypsykarjasta. Ajanviete - ja uutisväline televisio oli myös ollut tärkeä. Kiiminkiin muutama vuosi varhaisemmin rakennettu tv - masto mahdollisti lähetysten seuraamisen. Jääkaappi ja sähköliesi olivat myös hankittavien listalla.


Lankapuhelin tuli asennettuna, sidottuna olleisiin sähköpylväisiin. Korvenkylään rakennettiin myös kunnallinen vesijohto Limingasta. Kylässä kulki jo sähköttömyyden aikaan kaksikin myymäläautoa (SOK:lainen ja KESKO:lainen). Ne kuljettivat aikoinaan mukanaan esimerkiksi nestekaasupulloja.


Arkipäivää Korvenkylässä


Elantonsa kyläläiset saivat maataloudesta, mikä oli heillä omien maatilojensa lypsykarjanhoitoa. He joutuivat heräämään kymmeniä vuosia varhain. Jo, kello 04.30 aikoihin herättelivät herätyskellot kyläläisiä aamulypsyille. Syynä varhaiseen herätykseen olivat olleet lehmien lypsämiset, maitojen jäähdyttämiset ja kuljettamiset aamuisin pänikkä-, maitolavoille.
Varhaisella 1950-luvulla, aamuvarhaisella korvenkyläläinen Oiva Junttila keräili kyläläisten maidot ja vei ne maitoauton kyytiin Oulun Valion meijeriin kuljetettavaksi. Hän teki sitä ensin hevosella ja sitten Fergusonillaan. Maidot vietiin Keskikylään Nurkkalan talon luo. Myöhemmin, kun Korven kylätie valmistui ja tuli traktorilla ajettavaan kuntoon. Hän vei Korventien varren maitotonkat Pisilän talon luo, Keskikylän maantien yhtymäkohtaan. Luonnollisesti jouluaamuisinkin lehmät lypsettiin, ruokittiin ja hoidettiin. Maitoauto vei vanhoina aikoina maidot tonkissaan Oulun Valiolle myös jouluaamuisin.


Korventien tultua kuorma-autoilla liikennöitävään kuntoon, maidot alettiin kuljettaa suoraan maitolavoilta. Kunnat huolehtivat Korventien kunnosta ja talviaurauksesta. Esimerkiksi keskikyläläinen Veikko Ilmari Pasanen kävi maidonkuljetuskuorma-autollaan Korventien päässä jo kello 07.30 aikaan. Maitotonkat olivat maitolavalla odottamassa kyytiään. Aamumaitojenkin piti olla jäähdytettyjä.


Sitten maitoja alettiin keräillä imu-/tankkiautoilla. Ensin oli käytäntö se, että ne imivät maidontuottajien, - lähettäjien maidot imuauton säiliöön maitotonkista, joita oli aamuisin kuljetettu maantien varteen. Sekin toiminta tehtiin aikataulun mukaan. Muutaman vuoden jälkeen maidot keräiltiin vain tilatankeista. He hakivat niistä maidot joka toinen päivä. Esimerkiksi tankkiautoautoilijat Jaakko Ylitalo ja Toivo Yrttiaho ajoivat tankkiautoillaan maidonkeräilyreittinsä siten, että korvenkyläläiset joutuivat pitämään kiinni lähes entisestä totutusta varhaisista heräämisistään. Tosin he saivat pestä tilatankkinsa ennen peltotöihinsä lähtöä.


Muiden töissä he olivat myös kulkeneet. Esimerkiksi Toivo Kaikkonen oli tehnyt maanviljelijän töidensä lisäksi rakennustöitä Tyrnävän talokkaille. Osa kyläläisistä oli kulkenut maataloustöiden sesonkiaikoina renkinä taloissa. Toiset olivat kulkeneet hevostensa kanssa talvisavotoissa jopa monen pitäjän takana. Esimerkiksi Erkki Junttila (vv.1900-1952) oli kulkenut savotoissa, metsätöissä hevostensa ja poikainsa kanssa Yli-Kiimingissä ja Utajärvellä. Alpo Pasanen kulki Jawa moottoripyörällään monet vuodet Muhoksella Soson tiilitehtaan töissä. Ahti Pasanen oli kulkenut Soson tiilitehtaan töissä polkupyörällä ja moottoripyörällä. Lauri Alasaarela kirjoitteli monet lehtikirjoitukset oululaiseen sanomalehti Liittoon. Hänellä oli ollut artikkeleita ottamiensa valokuvien kanssa. Hän kirjoitti useana vuotena Liittoon ”Kylästä kylään” juttujaan. FM Pentti Junttila aloitteli töidensä tekemisiä myymäläapulaisena tyrnäväläisen kauppias Eino Ylitalon sekatavarakaupassa. Alkoivat valtakunnnallisten sähköverkostojen rakentamiset. Matti Tolvanen aloitti työnsä niissä töissä. Esimerkiksi Eero Kaikkonen ja Tauno Laukka kulkivat usein töissä Tyrnävän osuusmeijerin sahalla. Olli Laukka nikkaroi usein talvisin kotonaan kelkkoja, suksia ja haravia myyntiin.


Monet Korvenkylässä syntyneet tai eläneet ovat vuosien varrella muuttaneet pois kotikylästään lyhyempien tai pitempien opiskelujensa sekä myös työssä oppimisiensa jälkeen. He ovat hankkineet elantonsa muiden töissä ja monet heistä ovat hankkineet elantonsa muilla paikkakunnilla. Sitä voidaan yleistää. Tuollaista siirtymistä kotoa muualle työn ja koulutuksen perässä on tapahtunut paljon Suomessa.


Kyläläisten elannon hankkimisen yhteydessä voidaan mainita metsistä, soilta kerätyt marjat ja sienet sekä pelto-ojien pientareilta poimitut “meskut”. Niistä he saivat talveksi tärkeät vitamiit ja toimivathan ne merkittävässä määrin myös hyvänä ruuan lisänä. Tyrnävän kirkonkylän kaupat ostivat ennen marjoja.


Metsästys ja kalastus antoivat ruokapöytiin oman lisänsä. Kalaa he olivat saaneet pienessä määrin katiskoilla esimerkiksi Leppijärven laskuojasta, Leppiojasta ja sen pienistä poukamista Järvikankaan jälkeen sekä Nipsininginojasta ja sen poukamista.


Hirviä ei ennen elellyt eikä vaeltanut Korvenkylässä. Nykyisinhän niitä siellä suurin määrin elelee ja juoksentelee, vilisee. Niistä ruokapöydässä ei ole muistikuvia. Hirvet alkoivat lisääntyä nopeaan 1950 – luvun lopuilta, Korvenkylän vieressä aloitettujen suurten metsänparannustöiden myötä. Hirvikannan voimakas lisääntyminen ja ehkä liian vähäinen nykyaikojen luvanvarainen metsästys lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että Yli-Temmestä vasten on uudemmalle ajalle jopa karhuja elellyt.


Metsäkanalintuja ovat korvenkyläläiset metsästäneet suuret määrät vuosien varrella. Metsoilla ja teerillä oli tapana kulkea päivittäisiä ruokailumatkojaan, syöden esimerkiksi urpuja Korvenkylän reunoilla kasvavista koivuista. Mahtavasti räkättävät metsäkanalinnut, ”mettikanat” olivat tyypillisiä lintuja metsäpolkujen varsilla. He, ennen vanhaan puivat puimakoneillaan, ”ryskyillään”, maamoottoreillaan viljojaan yhdellä peltolohkolla ja sitten puimakone siirrettiin toiselle lohkolle. Puimapaikat olivat metsäkanalintujen suosimia. Niissä kulki ruokailemassa esimerkiksi peltopyitä.


Edelleen Korvenkylässä asutaan, mutta monet muutokset kylä on kokenut. Asukkaat kylässä ovat vaihtuneet moneen kertaan ja vakituisesti asuttavia taloja on enää vain kuusi. Kylän yleisilme on muuttunut uusien maatilojen rakennuksien rakentamisien ja suurten pellonraivauksien myötä. Nykyisin kylän rakennukset ovat pääosin joko melko uusia tai uusia ja ne ovat öljymaaleilla maalattuja. Hirsiset pienet heinäladot ovat poissa kyläkuvasta. Takavuosina Korvenkylässä nähtiin hevosia talojen peltotöissä. Talojen luona käyskenteli kanoja ja lampaita usein possujakin. Lehmikarjaa käyskentelee enää vain parin talon pelloilla. Vielä 1950 – luvun aluilla Korvenkylässä oli vain harmaita, hirsisiä pihapiirejä rakennuksineen. Oli paljon pieniä harmaita hirsisiä, pärekattoisia niittylatoja.


Vanhan ajan niittylatoja oli ennen kyläkuvassa paljonlaisesti. Korvenkylässä oli selvänä enemmistönä muiden Tyrnävän kylien isäntien peltomaat. Heistä voi luetella esimerkiksi keskikyläläiset: Veijo Tauriainen, Arvo Vikiö, Kalle Lassila, Sulo Keränen, Jaakko Korva, Samppa Pikkarainen, Piirainen, Antti Latvalehto, Paavo Ikonen, Nestori Väisänen, Arvi Matinolli, Yrjö Tolonen, Antti Mällinen ja Antti Ikola sekä nykyisen Uutelan läheisyyden niityille Fordson Majorilla ajellut Eino Riikola. Tunkiohaan metsäniityllä, Korvenkylän reunalla kulkivat August Siitonen ja Anna Katajamaa. Kirkonkylän suunnasta Korvenkylän toisen pään, Latvasuon pelloilleen ajelivat traktoreillaan: Jaakko Viittala, Alpo Kantola ja Kalle Kauppi.


Entten tentten, teelika mentten..


Aina lapset ovat leikkineet. Maaseudullakin leikittiin raskaan raatamisen lomassa. Leikkimiseen tarkoitettuja esineitä on säilynyt antiikista, jopa sitäkin varhaisemmilta ajoilta. Suomalaisessa talonpoikaisympäristössä leikkikalut tehtiin itse. Niitä valmistettiin kotoa tai lähiympäristöstä löytyneestä luonnonmateriaalista. Kauppojen nukkeja, tinasotilaita, puuhevosia jne alkoi esiintyä yleisemmin vasta 1800-luvun lopuilla ja lisääntyvästi 1900-luvulta.


Talonpoikaisessa elämässä lasten leikeissä näkyi erilaiset maanviljelystoimet. Lasten mielikuvitus muutti todellisen arkipäivän työn leikeikseen. Leikisti viljeltiin peltoja ja koottiin heinää karjan rehuksi. Lasten karja tehtiin kuusen-, männynkävyistä, tikut jalkoina. Tehtiin leikkeihin pienistä kivistä, puupaloista, risuista lampolat, navetat, tarhat, tallit. Maaseudun lasten leikkipaikat olivat avaria talojen, mökkien pihoja ja sieltä löytyi helposti luonnonmateriaalia raaka-aineeksi leikkeihin ja leikkikaluihin.


Eläimet ovat aina liittyneet maaseudun lasten leikkeihin. Leikkikavereita olivat talon kissa ja koira. Nillä oli ihania kissanpoikia ja koiranpentuja. Vasikat ja karitsat olivat leikkikavereita. Tavanomaisesit kävivät Korvesta ennen vanhaan ostamassa Ala-Temmeksen kunnalliskoti Marttilan sikalasta niin pienen porsaan, että sille oli ensin terveellisempää ja turvallisempaa asua muutama päivä lämpimässä pirtissä. Se ehti olla siellä lasten leikkikaverina.


Hevosen pito leikeissä oli vanhan ajan pojille mieluista puuhaa. Hevosen saattoi valmistaa puusta, päreestä tai tuohesta. Hevosellaleikkijä antoi yleensä sille nimen.


Nukke saattoi olla vain pala kangasta, johon oli muotoiltu pää esimerkiksi narulla sitoen pienen kiven tai kävyn ympärille. Sitä oli voitu mahdollisuuksien mukaan piirrellä, maalailla. Luonnosta on löydetty maaliksi käypää ainetta kautta aikain.


Ympäristöstä saatiin mallit leikkeihin, työleikkien lisäksi esimerkiksi hautajaisista, häistä ja ristiäisistä. Kirkonmenojen leikkiminen oli sitä, että esimerkiksi yksi lapsista nousi kivelle ja saarnasi toisille lapsille. Joku lapsista saattoi kerätä leikisti kolehdin ja siihen laitettiin lasten leikeissä - leikkirahaa.


Askarteluleikit olivat tavanomaisia. Siinä toimivat raaka-aineina luonnonmateriaalien lisäksi esimerkiksi paperi ja pahvi. Valkoista paperia saatiin esimerkiksi kauppaostosten käärepapereista. Ennen käärivät kaupoissa ostokset käärepaperiin. Sillä tavalla paperia saattoi kertyä suuret määrät. Maaseudulla oli myös paperi-ja kangassäkkejä. Niistä sai myös materiaalia leikkeihin.


Kuva - ja sanomalehdistä saatiin esimerkiksi kuvia. Jo, sangen varhain niissä oli värikuvia. Jotkut värikuvat saattoivat olla niin hyviä, että niistä saattoi tehdä esimerkiksi pieniä maisema- ja muitakin tauluja seinille. Liimana toimi ennen kaupan liiman lisäksi, keitetty peruna.


Oman lukunsa leikkeinä ansaitsee joululeikit. Jouluun liittyen leikittiin joulupukkia ja -tonttuja. Joku saattoi jopa joutua joulupukin poroksi. Tavanomaisesti lasten leikeissä valmistettiin joululahjoja. Joskus niistä tuli sellaisia pahvista, paperista liimailtuja tai puusta vuoltuja, että niitä voitiin antaa jouluna kuin konsanaan joulahjoina.
Lapset ”värkkäsivät” leikkiautoja, traktoreita, kaivinkoneita ja junia jne. Leikkiautona saattoi toimia pala puuta, johon oli saatu auton muoto. Pyörinä toimivat pyöreästä puupölkystä sahatut kiekot. Ne oli kiinnitty naulaten akselin päähän. Sitä vedettiin narulla tai vain työnneltiin. Jotkut lapset saattoivat kyhätä kookkaitakin kulkuneuvoja vanhoista, hylätyistä romupolkupyöristä.


Erilaisten jousikoiden ja jousipyssyjen kanssa puuhasi moni lapsi hyvin touhukkaana. Suosittu oli esimerkiksi puusta kiväärin muotoon tehty nuolta ampuva leikkiase, jossa voima ammuttavalle nuolelle saatiin puujousella. Voimanantajana saattoivat toimia myös polkupyörän tai auton sisärenkaasta leikatut kumirenkaat. Kuusenoksa oli jousena selvästi parempi kuin katajainen. Niitä, kun löytyi vain pieniä katajanoksia tai katajia, siis myös vain heikkoja, hentoja jousia tai jousipyssyjä niistä sai.


Pojat leikkivät mielellään jousipyssyillä ja puukeihäillä. He nikkaroivat, tekivät myös ns. ”tussareita”. Niihin saatiin mukaan räjähdyksen ääni. Tulitikkuaskeista saatiin raaka - aine tussareiden räjähdysääniin. Sai selvän räjähdyksen äänen ja tunnun. Ne olivat vaarattomampia kuin tussarit, leikkipyssyt, joihin voima hankittiin ruudilla.


Piilosilla olot, urheiluleikit tai urheilut, uinnit, hiihdot, mäenlaskut, puujaloilla kävelyt saattoivat olla tyttöjen ja poikien yhteisleikkejä. Sitävastoin hyppynaru ja ruutuhyppelyt valikoituivat tavallisesti tytöille.


Usein leikittiin myös sisätiloissa. Ilmat, erityisesti pimeä syksy sateineen tai kylmät talven pakkaset, viimat vaikuttivat. Sisällä lasten leikkejä oli esimerkiksi arvoitusten esittäminen. Oli myös erilaisia loruja sekä lausahduksia, joita kerrottiin. Joka silloin sattui niitä muistaman eniten saatettiin palkita leikista. Palkintoja ei juuri oikeasti annettu. Tarinoita, jopa kummitusjuttuja kerrottiin. Ne saattoivat olla kuultuja aikuisten ja lasten tarinoita. Suosittu leikki oli keksiä ja kertoa omia, itse sepustettuja tarinoita. Lauleltiin lastenlauluja ja myös joululauluja sekä maakuntalauluja. Virsien lauleskelu oli ennen myös tavanomaista. ”Ystävä sä lapsien..” oli suosikkeja. Leikit saattoivat olla samojen asioiden kertausta, joista oli päivällä, viikolla ollut opetusta kansakoulussa.


Sanontoja, joita kuultiin vanhemmilta muilta kyläläisiltä tai luetiin kirjoista, käytettiin loruleikeissä. Eräitä sanontoja ennen oli esimerkiksi: Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku. Ahkeruus kovankin onnen voittaa. Ei lämmin luita riko. Ei makeaa mahan täydeltä. Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää. Varhainen lintu madon löytää. Ruoka on hyvää nälkää vastaan. Ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Vesi vanhin voitehista. Äänellänsä se variskin laulaa. Lorut olivat tavanomaisesti opettavia, tietoa sisältäviä.


Leikkeihin kuului myös erilaisia rallatuksia esimerkiksi: ”körö körö kirkkoon, papin muorin penkkiin, ruskealla ruunalla, valakealla varsalla, kirjavalla kissalla, aittain alitse, peltojen peritse, ettei kyntömiehet häiriintyisi”. Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista. Illan tullen sanoi hän. Nyt minä lähden tästä pelistä pois! Tuota viimeistä käytettiin, kun leikeissä oli mukana jotain järjestelyjä esimerkiksi jakaa ryhmiä.


Maanantaina makkarat tehtiin. Tiistaina tikut vuoltiin. Keskiviikkona keitto keitettiin. Torstaina tupahan tuotiin. Perjantaina perheelle annettiin. Lauantaina liemi latkittiin. Sunnuntaina suu pyyhittiin. Edellinen sopi pienelle lapselle viikonpäivien opetteluun. Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Tämä loru kävi vuodenaikojen opettelussa. Säät ja ilmat kiinnostivat myös pieniä. Etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta?


Maailmansotien välisenä aikana leikkineille Korvenkylän lapsille, vuosina 1953-1955 lapiopelillä, työttömyystöinä kuivattu Leppijärvi oli ollut hyvä leikkipaikka. Siellä he olivat uineet kesäisin. Joskus olivat leikkiensä yhteydessä vieneet kotiinsa kalaa esimerkiksi Leppiojassa olleesta katiskasta, marjoja Järvikankaalta tai suolta.


Leppijärven jäällä heillä oli usein ollut talvisin vinhasti kiitävä napakelkka, hoijakka. Siitä oli toisille ollut nopeita lähtöjä, jos ei arvannut pitää kiinni tai jäässä oli ollut töyssyjä. Joiltakin lapsilta olivat jopa hampaat rikkoutuneet, kun oli tullut äkkilähtö hoijakasta. He olivat talvisin myös luistelleet Leppijärvellä. Lasten jääleikkeihin soveltuvia paikkoja olivat olleet myös Sääskelän niityn päässä sijainnut Nipsinginojan vesistöön kuulunut ns. Jussinjorpakko sekä kohta Järvikankaan jälkeen Leppiojan vesistöön kuuluneet monet pienet lammet, poukamat. Jäällä voitiin lasten kesken olla myös pallosilla ja hippasilla. Tai leikkiä ”viimeinen pari uunista ulos”.


Ennen yleinen luistinmalli oli ollut, metallinen luistinosa pienine lisälevykkeineen kengänpohjaa vasten, kiinnitettiin remmeillä kenkiin. Oli käytössä myös omatekoisia luistimia eli pala sahanterää, -lavia oli upotettu palaan kolmiorimaa. Terän kulmia oli pyöristetty viilalla. Myös muu ohut, mielellään suora rautapala saattoi käydä luistimeen luistinosaksi. Konstruktio, tekele oli sitten sidottu hyvin kengänpohjaan.


Napakelkkaa, hoijakkaa varten oli ensin tehty jäähän reikä, johon asetettiin pystyyn puu. Se oli voitu juntata paikoillen jo uimakelien aikaan. Pystöpuuhun kiinnitettiin vuorostaan riuku, jonka toiseen päähän laitettiin kelkka. Sitten riu’usta pyöritettiin vauhtia kelkalle.


Leikkipaikka, Leppijärvi oli ollut myös toisen maailmansodan aikana tai jälkeen syntyneille. Tavanomaisesti talvisen pyhäpäivän viettoon kuului hiihtää Leppijärven kautta Hannus-, Korkeallekankaalle. Siellä oli lapsilla mahdollisuus pieniin mäkiin. Monet kerrat siellä käytiin edelleen kesäisin, vaikka järvestä ei ollut jäljellä kuin pieni lampi. Siellä oli turvallista polttaa juhannuskokkoa tai vain muuten nuotioida, paistaa nuotiolla makkaraa, räiskäleitä. Eihän entisen Leppijärven kosteikossa, pienen lammen rannalla ollut pelkoa tulen ryöstäytymisestä - vahingontekoihin.


Leppijärvi


Päättyneen viime vuosisadan lopuilla uudelleen vesitetty Leppi-/Järvinevan, Leppijärvi sijaitsee Korvenkylän takana Yli-Temmestä vasten. Se laskettiin tyhjäksi vuosina 1953–1955 valtion työttömyystöinä. Merkittävin järven tyhjentänyt toimenpide oli ollut kaivaa kanavauoma Järvikankaan läpi. Sen jälkeen kaivettiin vielä pitkä kanava korvaamaan entinen luonnonvarainen järven laskuoja Leppioja. Se laskee alajuoksullaan Tyrnävänjokeen. Tyrnävänjoki yhtyy ennen merta, Liminganlahtea ja Pohjanlahtea, Temmesjokeen.


Vanhoina aikoina Leppijärvi oli ollut muutamien satojen hehtaarien kokoinen järvi, jonka vedet olivat huuhtoneet Järvikankaan hiekkaisia-/soraisia rantoja. Nähtävästi Leppijärvi alkoi pienentyä hiljalleen jo aikoinaan, kauan sitten Pohjois-Pohjanmalle tyypillisen maankohoamisen, soistumisen myötä.


Se osaltaan joudutti suomaiden Leppijärven kuolemaa, kun samoihin aikoihin kanavoitiin myös vetiseltä Leppi-/Järvinevalta alkunsa saava, Alatemmeksellä Temmesjokeen laskeva Nipsinginoja. Sittemmin Korvenkylän lähistöllä, vieressä tehtiin suuria metsien ja soiden kuivauksia esimerkiksi kunnalliskoti Marttilan kookkaalla metsäsaralla.


Aikaisempi, luonnonvarainen Leppioja oli ollut mutkainen, serpentiinimäinen tyypillinen tasankojen laskuoja. Siinä oli ollut esimerkiksi Järvikankaan jälkeen pieniä lampia (poukamia). Poukamia oli sijainut myös Nipsinginojan varressa ja latvoilla. Esimerkiksi Sääskelän niityn (rek n:o 2:22) kulmalla oli sijainnut vielä 1950 - luvun aluilla pieni uintikelpoinen lampi ”Jussin jorpakko”.


Tarinoivat ennen sitäkin, että isonvihan aikana (vv.1714-1721) Leppiojan alkupuolen pensaikot, kalaa kasvaneet pienet lammet, poukamat olivat tarjonneet suojapaikkoja silloisille sotapakolaisille. Kyseisillä alueilla oli ennen myös pieniä luonnonniittyjä, joilta olivat keräilleet viikatepelillä heinää karjalle.


Kun, Leppiojankanava kaivettiin Järvikankaan läpi pakkastalvella 1953. Se tehtiin rautakangin ja lapiopelillä. Routaista maata räjäyteltiin dynamiitillä ja trotyylilla pehmeämmäksi. Leppiojaa ja -kanavaa on perattu jälkikäteen esimerkiksi niin sanotuilla ”Hullu – Jussi”- nimisillä vaijerikäyttöisillä kaivukoneilla.


Leppijärvi ja sen laskuoja olivat ennen olleet kalaisia. Haukea uiskenteli Leppiojassa vielä kymmeniä vuosia Leppijärven kuivaamisen jälkeen. Entisessä Leppijärvessä oli voitu uida ja soudella aina 1950 - luvun aluille. Tyhjentämisensä jälkeen se oli ollut noin puoli vuosisataa laaja, mitään kasvamaton kosteikko. Kosteikon keskialueella sinnitteli muutamien aarien kokoinen lampi. Leppijärvi, kosteikkoineen on aina ollut vesilintujen suosima alue.


Entinen Leppijärvi oli liittynyt Korvenkylän aikuisten sekä lasten elämään huvi- ja hyötykäytössä. Ruokakalan saannin lisäksi se oli ollut kiva vapaa-ajanviettopaikka. Lapsilla oli talvisin ollut vinhasti pyörivä ”hoijakka” järven jäällä. Leppijärvellä on käyty viettämässä monesti sunnuntaivapaita. Useat mukavat juhannusvalviaisetkin on vietetty siellä.


Entisen Leppijärven rantaniityiltä on keräilty eräskin heinäkuorma karjanrehuksi. Sitä tekivät muun muassa pääosin Leppijärven maapohjan omistanut yli-temmesläinen Arttu Vähä ja korvenkyläläiset. Esimerkiksi Korven Keskitalolla oli aikoinana ollut pieni ala peltoa Leppijärvellä. Vanhantalon maat ylsivät myös Leppijärveen saakka.


Leppijärven ympäristöjen soilta löytyi paljon hillaa (lakka, suomuurain) ja karpaloita. Lähimetsissä kasvoi mustikkaa ja puolukkaa. Järven tyhjentämisen ja ympäröivien soiden kuivauksen jälkeen on ollut heikkoja marjavuosia hilloista kymmeniä vuosia.


Leppiojan alajuoksulla Tyrnävän Leppiojalla on ollut silloin tällöin kevättulvia. Välillä ne ovat äityneet pahoiksi. Ovat jopa katkoneet maantieyhteyksiä Tyrnävälle. Kevättulvat ovat saartaneet asuintaloja ja pihoja. Ennen, vielä Leppiojankanavan kaivun (vv.1953-1955) jälkeenkin oli vuosia voimakkaita kevättulvia Korvenkylässä.


Erikoisuutenaan Leppijärven laskuojaan Leppiojaan liittyvänä voi mainita, että alajuoksulla, Leppiojalla on joskus käytetty kahvinkeitossa, kotitaloudessa paikallista maakaasua. Sitä oli löytynyt omasta pihapiiristä talon kaivoa kaivettaessa.


Lähteitä:


Ahti Pasasen ja Anni (Anna) Junttilan os. Pasasen kertomuksia.
Kalervo ja Oiva Junttilan tarinointeja.


Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.


Mattila Tiina; ”Kerro kerro kuvastin”, Tyrnäväläisen Peilipoika Armas Pasasen henkilökuva ja rooli kyläyhteisössä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Oulun yliopiston kulttuuriantropologian kandinaattitutkielma 11.2.2008.


Vilkuna Kustaa; Vuotuinen ajantieto, Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. 24. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava 2007.

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)